taustaahoidotkoulutuskalenterilinkit

Olen Anna-Liisa Nuutinen, intuitiivinen parantaja, hieroja, vyöhyketerapeutti ja kouluttaja.

.


OMAA TAUSTAANI

Olin Ranskassa kieltä opiskelemassa 1972-73. Siellä ollessani minulla oli syviä henkisiä kokemuksia, jotka johdattivat minua valon ja parantamisen tielle. Sieltä palattuani olin useamman vuoden ajan sisäisessä henkisessä koulutuksessa unessa ja hiljaisuuden hetkinä. Sitten tapasin tulevan mieheni Erkin, jolla oli samansuuntaisia kokemuksia. Myöhemmin perustimme yhdessä kahden muun pariskunnan kanssa Karjalohjalle kehityisvammaisten perhehoitokotiyhteisön. Vuosien varrella se kasvoi kuuden perheen kokonaisuudeksi. Työskentelimme siellä 14 vuotta.

Hoidimme maata ja perustimme luomupuutarhan. Koimme vahvasti maan energiat ja havaitsimme kaiken näkyvän taustalla valomaailman monenlaisine virtauksineen. Teimme yhteistyötä luonnonhenkien ja enkelten kanssa ja tulimme tietoisiksi siitä, että kaikki ajatuksemme ja tekomme vaikuttavat elämänvoimiin ympärillämme.

Aloimme harjoittaa parantamista lähipiirissä ihmeellisin tuloksin. Vähitellen tieto levisi ja annoimme kaukohoitoja ympäri Suomea. Sitten minulle tarjottiin mahdollisuutta tehdä intuitiivista parantamista silloisessa (1980-89) Heponiemen kurssikeskuksessa Karjalohjalla samaan aikaan opiskellen vyöhyketerapiaa.

Hoidoissa ihmisistä alkoi nousta esiin vanhoja traumaattisia kokemuksia lapsuudesta ja menneistä elämistä. Sain valomaailmasta selkeää opastusta niiden käsittelyssä. Kun traumaattisten kokemusten energiat vapautuivat, ihmiset myös paranivat erilaisista vaivoista. Näin opin käytännössä paljon sairastumisen ja parantumisen lainalaisuuksia. Kävin myös erilaisilla kursseilla mm. Toni Dunderfeltin elämänkaariseminaarissa ja erään hollantilaisen parantajan regressioterapiakoulutuksessa.

Vuonna 1995 minulta kyseltiin parantajakoulutusta Järvenpäähän. Pohdin pitkään, miten sitä voisi opettaa ja kehitin siitä neljä viikonloppua kestävän ohjelman, joka yhä edelleen toimii runkona parantajakoulutuksessani, tosin nyt laajempana kokonaisuutena, johon  tulee koko ajan uutta.

Tällä hetkellä perustason koulutuksen on käynyt jo yli 200 ihmistä eri puolelta Suomea. Tällä hetkellä tuntuu tärkeältä kehittää jatkokoulutusta, joka sisältää transformaatio- ja ylösnousemushoitoa.
Vuosina 2001-2002 opiskelin ekspressiivistä taideterapiaa, jonka menetelmiä käytän myös koulutuksessa. Siihen sisältyy terapeuttista liikettä, maalaamista, kirjoittamista ja savityöskentelyä. Se toimii erinomaisena apuvälineenä omien kasvuprosessien työstämisessä.

Hyvän parantajan pitää olla läpikäynyt omat kasvukipunsa ja pitkälle omaa transformaatioprosessiaan ymmärtääkseen toista ihmistä. Tähän työhön ei voi olla koskaan täysin valmis!

Transformaatio tarkoittaa sitä muutosta, jonka ihminen käy läpi, kun hänen Pyhä Sydämensä avautuu ja synnyttää hänessä uuden valotietoisuuden ja uudet valokehot.

Kysy lisää: info@tuulikannel.fi

takaisin Tuulikanteleen etusivulle