|
KOULUTUS
INTUITIIVINEN PARANTAJAKOULUTUS
Olen uudistanut parantajakoulutusta siten, että se jakautuu kahteen tasoon, perus- ja jatkotasoon. Tähän mennessä olen kouluttanut vuodesta 1996 lähtien 21 ryhmää. Koulutukseen on sisältynyt 6 viikonloppujaksoa, mutta nyt olen jakanut sen kahteen 4 viikonloppua sisältävään jaksoon. Halutessaan voi käydä ainoastaan perustason jaksot. Sitten kun tuntee olevansa valmis, voi jatkaa seuraavalle tasolle.
Perustaso on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa harjaannuttaa omaa intuitiota, ja oppia tuntemaan ja erottelemaan käsillään energioita toisen ihmisen kehosta ja aurasta, purkamaan huonoja ja patoutuneita energioita ja kanavoimaan tilalle parantavaa, eheyttävää ja vahvistavaa valoa. Tämän taidon avulla voidaan auttaa ihmisiä nopeasti ja tehokkaasti pääsemällä suoraan ongelmien syihin. Menetelmä on lempeä ja läsnäoleva, toista ihmistä kunnioittava ja hänet kokonaisuudessaan hyväksyvä.
Parantava valo on viisasta ja hyväntahtoista ja itseohjautuvaa jumalallista korkeavärähteistä valoa. Sitä välittävä henkilö oppii intuitiivisesti tarkkailemaan ja seuraamaan sen liikkeitä, sekä ymmärtämään ja tulkitsemaan sen viestejä. Samalla opimme kuuntelemaan hoidettavan ihmisen kehon viestejä.
PERUSTASO käsittää neljä viikonloppua, joista kolmas on pitempi, torstaista sunnuntaihin.
Jaksoilla teemme meditaatioharjoituksia, joiden tarkoitus on avata sydämiämme vastaanottamaan valoa ja kanavoimaan sitä. Harjoitukset ovat voimallisia ja laittavat oppilaissa liikkeelle prosessin, jota kutsun transformaatioksi. Ilman syvällistä sisäistä muutosta emme kykene avautumaan valolle.
Harjoittelemme toistemme kanssa parantamista ja siinä yhteydessä läpikäymme omaa prosessiamme.
Jokaisella jaksolla on oma teemansa ja niihin liittyvät alustukset ja työskentelyä pienryhmissä.
Jaksoilla jaan teemoihin liittyvää kirjallista materiaalia.
Jaksojen välissä teemme hoitoharjoituksia ja raportteja näistä hoidoista.
Omaa prosessia varten on kotitehtäviä omasta elämänkaaresta.
Perustason käytyään saa todistuksen. Koulutus antaa valmiuden tehdä intuitiivista energiahoitoa turvallisesti. Se on myös henkinen kasvu- ja avautumisprosessi, jonka jälkeen tietoisuus avautuu kokemaan todellisuutta syvällisemmin ja laajemmin. Koulutus sopii hyvin ihmisille, jotka jo tekevät hoitotyötä tai hakevat uutta näkökulmaa hoitotyöhön.
Perustason jaksot maksavat 250e, pidempi jakso 300e eli koulutuksen hinnaksi tulee 1050e. Hinta sisältää alv.n 23%. Lisäksi tulee majoitus- ja ruokailukuluja jaksoilla, jotka pidetään Frantsilassa. Osa jaksoista on Tampereella.
JATKOTASO sisältää myös neljä viikonloppua.
Aiheena on Transformaatiohealing ja ylösnousemus.
Avaudumme ylösnousemusenergioihin ja korkeampiin ulottuvuuksiin. Vapaudumme vanhoista energiamalleista, ehdollistumista ja mentaalisista malleista. Opimme ymmärtämään, miten tietoisuuden muutos vaikuttaa energiarakenteisiin. Pyhän Sydämen ja Elämänpuun herääminen. Kausaaliverhojen puhdistaminen. Kristallienergiat
ja valokehojen luominen.
Joissakin tapauksissa voi tulla suoraan jatkotasolle.
Jatkotason hinta on sama kuin perustasolla.
ALKAVAT KOULUTUKSET:
Uusi perustason koulutus (4 jaksoa) alkaa 4-6.11 2011. HUOMIO uusi ajankohta!
Aloitusjakso on Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa alkaen perjantaina klo 15.15 ja päättyen su klo 15.00.
1. ja 3. jakso on Frantsilassa (koulutusmaksun lisäksi tulee täysihoitomaksu sinne) 3.jakso on pidempi intensiivijakso to-su 8-10.6 2012
2. ja 4.jakso toteutetaan Tampereella, niiden ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa ensimmäisellä tapaamisella.
Ilmoittautumiset ja kyselyt info@tuulikannel.fi tai 050-322 3930
Vielä mahtuu mukaan!
Jatkotaso
Transformaatiohealing-koulutus alkaa 27.-29.1 2012 Tampereella,
perjantaista klo 17 sunnuntaihin klo 15
Anna-Liisa Nuutinen
info@tuulikannel.fi
050 322 3930
Koulutuksen käyneitä terapeutteja
PERUSTASON KÄYNEITÄ
Jaana Uusimäki
Tampere, 050-432 9543
Hoitohuone Merentähti
merentahti@gmail.com
Intuitiivinen energiahoito
suomalainen peruskivi-hoito
Pia Haavisto
Reiki- Enkeli ja Kristallienergiahoidot
Nokia, 040-756 8855
pia.haavisto@luukku.com
Satu Lahti
Länsi-Teisko, 040-760 2972
satulahti@phpoint.fi
|
|
 |
|
|
|
Kati Juurakko
Länsi-Aure, 0500-514 334
kati.juurakko@ippnet.fi
Leena Pulkkinen
Kauneus- ja Luontaishoitola Kultasiivet
Yläsatamakatu 9, Joensuu, 0440-741 100
leena.pulkkinen@telemail.fi
Aino Leskinen
aino_leskinen@dnainternet.net
0500-138 976
Nilsiä, Kuopio
Asta Kilpi
energiahoidot, intial.päähieronta
040-732 3638
vast.otto Alastaro, Loimaa, Turku
Anne-Mari Jääskinen
Tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja.
Uuden ajan lapset.
Toimiva Perhe- ja Lasten tunnekouluohjaaja.
LogoArt-taideterapiaohjaaja opiskelija
(valm. 8/2012)
Luonnollisen arjen keskus Ilonhippu / tmi Ilontuuli,
Sibeliuksenkatu 3, 04400 Järvenpää
anne-mari@ilonhippu.fi
www.ilonhippu.fi
Sari Saario-Imponen
luontaishoitaja, logoterapiaohjaaja,
int.energiahoito, värihomeopatia,
terapeuttiset hieronnat,
Dr. Hauschkan kasvohoidot
Hyvänolonhoitola Keiju
Luonnollisen arjen keskus Ilonhippu, Järvenpää
040-575 7733
www.ilonhippu.fi
Kirsti Tuulipuro ja Kati Susanna Pulli
Kulho-ja rumpuhoidot, int.energiahoidot.
Hoito- ja meditaatioillat, yksilöohjaus
Itä-Suomi, Kitee, Joensuu
Tuulipuro@hotmail.com, KatiSusanna@hotmail.fi
puh. 040 717 4176 (Kati)
Raija Simola, 040 538 4559
Raijan Hoitavat Kädet
Portaanpää 15, 13210 Hämeenlinna
www.raijanhoitavatkadet.com
Energiahoidot
Kalevalainen jäsenkorjaus
Klassinen hieronta
Purentalihasten manuaalinen käsittely
Korvakynttilähoidot
Eläinten energiahoidot ja kommunikointi
JATKOTASOA KÄYNEITÄ TERAPEUTTEJA
Virpi Hyvärinen
hieronta, int.energiahoito
050-368 0340
Jyväskylä
Sirpa Matikainen,
akupunktio, int.parantaminen
0400-888240
sirpa.matikainen@wippies.fi
Jyväskylä
Raita Leppänen
aromaterapia, int.parantaminen
0500-464133
raita_leppanen@yahoo.com
Jyväskylä
Mira Vatanen
shiatsu, vyöhyketerapeuttinen jalkahieronta,int.energiahoito
Hoitola Valokeho
Lehtorannantie 15, Jyväskylä
050-402 4468
www.valokeho.fi
Minna Lahdenperä
intial. päähieronta, jooga,
int.energiahoito
Hoitola Aamunvalo
Lehtorannantie 15, Jyväskyläminna.lahdenpera@aamunvalo.fi
www.aamunvalo.fi
040-535 3927
Päivi Ilonen
rentoutusterapeutti, sosiaalikasvattaja,
ryhmänohjaaja, int.energiahoitaja
Lahti, Porvoo, Vantaa
045-676 0080
info@ilowatti.net
www.ilowatti.net
Leena Myllys
taideterapeutti, työnohjaaja
intuit.energiahoito
Kaivokatu 37, Porvoo
040-570 1279
leena.myllys@gmail.com
www.luovamatka.fi
Heli Heiskanen
Psykologi,
intuitiivinen energiahoitaja.
Origonova, Keskustie 20 D, 1.krs, Jyväskylä
heli.heiskanen@origonova.fi, puh. 010 3220211
|
|